Yleiskuva osastosta II. Rakennuksen kaikki kolme osastoa (I-III) ovat samanlaisia.

Yleiskuva osastosta IV. Alun perin tämä rakennus rakennettiin häkkikanalaksi ja muutettiin sikalaksi 2000-luvun alussa.

Sikalan toiminta ja sikalassa työskentely pähkinänkuoressa

Porsaat tulevat meille noin 30-kiloisina yhteistyöemakkosikalasta. Osasto tyhjennetään kolmessa erässä ja ensimmäiset siat lähtevät teuraiksi noin 11-12 viikon kuluttua meille tulostaan. Heti osaston viimeisten sikojen teuraaksi lähdön jälkeen, aloitamme osaston liotuksen sadettimilla, varsinaisen pesun ja desinfioinnin, jotta osasto ehtii kuivumaan kunnolla ennen uusien porsaiden tuloa. Tiistaisin ilmoitamme seuraavan viikon teuraaksi lähtevien sikojen määrän hankintayhtiön kotisivuille sitä varten suunnitellulla ohjelmalla.

Teuraiden lastausta rekkaan.

Ennen autoon menoa tutkitaan tilannetta.

Osaston liotusta sadettimilla.

Osaston desinfiointi pesun jälkeen.

Pikkupossut matkalla uuteen kotiinsa.

Venla siivoaa pikkupossujen karsinaa opettaen niille oikeaa karsinakäyttäytymistä.

Askareet alkaa nuorimpien sikojen hoidolla ja ruokinnalla. Tarvittaessa siivotaan rehukaukalot ja karsinat sekä jaetaan kutteria kuivikkeeksi ja olkea virikkeeksi. Samalla kun ruokkija jakaa rehua sioille, tarkkaillaan niiden terveydentilanne ja tehdään tarvittavat lääkitykset. Tämän jälkeen siirrytään vanhimpiin sikoihin tehden samat asiat samassa järjestyksessä. Työskennellessä tarkkaillaan sikojen lisäksi myös ruokkijan ja ilmastoinnin toimivuutta.

Ruoka-aika

Kavereiden kanssa ruokalevolla.

Sikojen rehustus

Siat saavat kolme kertaa päivässä liemirehua, joka koostuu ohrasta, kaurasta, vehnästä, ohranvalkuaisehusta (OVR) sekä tiivisteestä. Rehuviljat tuotetaan omilla ja vuokratuilla pelloilla.
Sikojen ruokinnan optimoimmiseksi rehuviljoista lähetetään näytteet rehutehtaalle analysoitavaksi heti puintikauden päätyttyä. Ohravalkuaisrehua syntyy Altia Oyj:n Koskenkorvan tehtaalla teollisen prosessin sivutuotteena. Tiivisteellä täydennetään sikojen ruoassaan tarvitsemat kivennäiset, vitamiinit ja hivenaineet.

Noin kerran vuodessa tai aina tarvittaessa lähetetään valmiista rehusta näytteet analysoitavaksi; saavatko sikamme paperilla niille suunniteltua rehua ihan oikeasta.

Sikojen "soppakattilan" alla on vaaka. Ruokkijan tietokone ohjaa myllyä, rehun komponenttien tuloa sekoitussäiliöön sekä rehunjakoa sioille.

Ohranvalkuaisrehua säiliöön.

Tilallamme on generaattori, jolla varmistamme sähkönsaannin sähkökatkosten aikana. Generaattori lähtee automaattisesti käyntiin, kun sähkökatkos kestää muutaman sekuntin.

Mikäli sikalan ruokkijassa tai ilmastoinnissa on ongelmia, tulee näistä heti hälytys kännykkään.