MUKAVAA KUN TULIT POIKKEAMAAN KOTISIVUILLEMME!

Harjunmaan tila sijaitsee Huittisten Suttilassa. Olemme maanviljelijöitä viidennessä sukupolvessa ja ensimmäiset omat kylvömme teimme vuonna 2006. Edelliseltä sukupolvelta saimme perinnöksi sianlihantuotannon, mutta me päätimme monipuolistaa lihantuotantoa tilallamme. Joten joulukuussa 2010 alkoivat maansiirtotyöt ja elokuussa 2011 tilallemmetulivat ensimmäiset maitorotuiset teinisonnit loppukasvatukseen.

Vuodenvaihteessa 2012-2013 aloitimme muutostyöt täydellisen peruskorjauksen tarpeessa olleeseen lihasikalaosastoon ja lopputuloksena oli vasikkajuottamo. Tällä ratkaisulla halusimme varmistaa teinisonnien saatavuuden loppukasvattamoon sekä parantaa naudanlihan tuotantoketjun kannattavuutta.

Tilallamme viljellään säilörehua, ohraa, kauraa, härkäpapua ja syksystä riippuen joko syys- tai kevätvehnää. Muutamana vuonna kokeilimme vaihtelevalla talvehtimismenestyksellä syysohraa. Satokaudella 2018 uutena kasvina pelloillemme kylvetään kuminaa. Rehuntuotannon suhteen olemme omavaraisia; tuotamme kaiken eläimillemme tarvittavan säilörehun ja rehuviljan itse. Naudan- ja sianlihantuotannosta syntyvän lannan käytämme lannoitteena pelloillamme.

Olemme myös maatalousalan opiskelijoiden harjoittelutila. Meillä on vuosien varrella ollut harjoittelijoita kaikilta koulutusasteilta.

Tervetuloa tutustumaan maatilamme elämään ja siinä sivussa saatte hyvää tietoa suomalaisesta sian- ja naudanlihantuotannosta!

Maatilan talouskeskus

Vanha paja

Koti

Sikala

Sonnihalli

Sonnihalli